Vaikka autonomian aikaisessa Suomessa jo tehtiinkin joitakin elokuvia, ei elokuvatuotanto kuitenkaan vielä vakiinnuttanut paikkaansa kotimaassamme. 1920-luvulla alettiin kuitenkin ottaa askelia kohti vakiintunutta kotimaista elokuvatuotantoa. Suomen Filmikuvaamo oli oman aikansa tärkeimpiä vaikuttajia kotimaisen elokuvatuotannon syntymisessä. Myöhemmin yhtiön nimi muutettiin Suomi-Filmiksi. Yhtiön johtajana toimi Erkki Karu, jolla oli merkittävä panos yhtiön menestyksessä. Karulla oli sekä yritystoimintaan, että alan taiteelliseen puoleen liittyvää osaamista, mikä auttoi kotimaista elokuvatuotantoa ottamaan tärkeitä askeleita. Karu toimi itse asiassa kahdessa merkittävässä kotimaisessa elokuvayhtiössä – Suomi-Filmin lisäksi hänellä oli merkittävä rooli myös Suomen Filmiteollisuudessa. Hän toimi niin yhtiöiden perustajana, elokuvien ohjaajana, elokuvien käsikirjoittajana kuin elokuvayhtiöiden johtajanakin.
Sanomalehdet auttoivat elokuvia tulemaan tunnetuiksi
Sanomalehdillä oli merkittävä rooli elokuvien menestyksessä jo niiden alkuvaiheessa. Jo 1920-luvun sanomalehdistä voi löytää elokuvia koskevia arvosteluja, jotka kertoivat yleisölle, mistä elokuvassa on kyse ja mitä mieltä arvostelun kirjoittanut henkilö elokuvasta on. Tuohon aikaan oli tapana käyttää nimimerkkiä jätettäessä elokuva-arvosteluja sanomalehtiin.
Elokuvat vaikuttivat suomenkieleen
Tiedätkö, milloin elokuva-sana ilmestyi kieleemme? Sanaa alettiin käyttää 1927 ja sen keksi tohtori Artturi Kannisto. Hän keksi lisäksi myös muita elokuva-alaan liittyviä sanoja, kuten valkokangas ja elokuvateatteri. Ennen elokuva-sanan käyttöönottoa oltiin puhuttu elävistä valokuvista tai elävistä kuvista. Myös termejä filminäytelmä sekä valkoinen kangas käytettiin puhuttaessa varhaisimmista elokuvista.
Suomalaiset elokuvat alkoivat saada kansainvälistä huomiota
Karun elokuvissa korostui suomalaiskansallisuus. Tämä näkyy erityisen hyvin esimerkiksi vuodelta 1923 peräisin olevassa elokuvassa Nummisuutarit sekä samalta vuodelta peräisin olevassa elokuvassa Koskenlaskijan morsian. Suomalaiskansallisuus näkyy myös hänen trilogiassaan, joka sisälsi vuodelta 1929 peräisin olevan Meidän poikamme -elokuvan, vuodelta 1933 peräisin olevan Meidän poikamme merellä -elokuvan sekä vuodelta 1934 peräisin olevan Meidän poikamme ilmassa – me maassa -elokuvan. Tässä trilogiassaan Karu propagoi armeijaa. Jo Karun elokuva Koskenlaskijan morsian sai osakseen kansainvälistä arvostusta, mitä voidaan pitää suurena saavutuksena tuon ajan pienen ja syrjäisen maan filmiyhtiöltä.
Elokuva Anna-Liisa pääsi laajaan kansainväliseen levitykseen, mikä herätti 1920-luvulla suuria toiveita maamme elokuva-alan toimijoiden keskuudessa. Elokuvaa oli alettu kuvata jo 1911, mutta tekniset syyt johtivat siihen, ettei Anna-Liisa-elokuva päässyt vielä tuolloin julkiseen esitykseen. Vuonna 1922 ilmestynyt versio sen sijaan levisi Suomen lisäksi myös Norjaan, Ruotsiin, Ranskaan ja aina Yhdysvaltoihin asti. Elokuvan ohjasivat Jussi Snellman sekä Teuvo Puro, jotka olivat olleet mukana jo Salaviinanpolttajat -nimisen elokuvan tekemisessä. Teuvo Puroa ja Jussi Snellmania voidaankin pitää alansa huippuniminä omana aikanaan. Anna-Liisa-elokuvan kuvasi Kurt Jäger, jota pidetään Karun löytönä.
Elokuvaa voidaan pitää sen alkuajoistaan lähtien kansainvälisenä taiteenlajina ja elokuvatuotanto onkin tästä syystä ollut alkuajoistaan lähtien kovin kansainvälistä toimintaa. Kurt Jäger ei siis ollutkaan suinkaan ainoa ulkomailta löydetty toimija suomalaisen elokuva-alan ottaessa ensiaskeleitaan. Esimerkiksi tunnetuksi tullut elokuvantekijä Valentin Vaala omasi venäläiset sukujuuret ja Theodor Tugain suku oli kotoisin Venäjältä sekä Liettuasta. Suomessa toiminut Jäger oli sukujuuriltaan saksalainen ja Frans Engström ruotsalainen. Theodor Lutsin sukujuuret johtivat Viroon. Puhuttaessa 1920-luvun tärkeistä elokuvaohjaajista on paikallaan nostaa esiin myös Kalle Kaarna, Heikki Aho sekä Björn Soldan.
Vaikka maamme elokuva-alalla toimikin runsaasti ulkomaalaisia, olivat elokuvissa käytettävät aiheet kuitenkin useimmiten kiinteässä yhteydessä suomalaiseen maaseutuun, mikä varmastikin teki elokuvista suomalaiselle yleisölle helposti lähestyttäviä. Kyseiselle ajalle olivat tyypillisiä myös propagandaelokuvat, järjestötoimintaan liittyvät elokuvat, teollisuuselokuvat, yrityselokuvat, urheiluelokuvat, opetuselokuvat, tiede-elokuvat ja erilaiset uutisfilmit. Kyseisen ajanjakson suomalaisena menestystuotteena voidaan kuitenkin pitää Finlandia-nimistä propagandafilmiä, joka valmistui ulkoministeriön sekä Suomi-Filmin välisenä yhteistyönä ja jonka tavoitteena oli mainostaa suomalaista kansakuntaa. Filmistä tuli maailmanmenestys, jota katsoi laskelmien mukaan yli 6 000 000 katselijaa ympäri maailman.